Päätökset ja ohjeet
Tällä sivulla esitetään sellaisia Testilautakunnan päätöksiä, joilla on yleistä mielenkiintoa tai joita voidaan pitää lautakunnan lausuntoina. Testilautakunta on Suomen Psykologiliitto ry:n ja Suomen Psykologinen Seura ry:n nimeämä asiantuntijaelin, jonka päätökset eivät sellaisenaan ole sitovia ohjeita. Päätösten noudattaminen on psykologien hyvän ammattikäytännön mukaista.
Ladattavia tiedostoja
Psykologisten testien käyttö Suomessa (pdf)
Tekijänoikeusohje psykologeille (pdf)
Testien laatuluokitus ja käyttäjävaatimukset (pdf)
Projektiivisten menetelmien käyttökelpoisuudesta (pdf)
Kognitiivisten testien pistemäärien sanalliset kuvaukset (pdf)
Psykologisen testin käyttökelpoisuuden arviointi (pdf)
Monikulttuurisuus psykologin työssä
Monikulttuurisuus ja psykologinen arviointi
Monikulttuurisuus ja työpsykologinen henkilöarviointi
Monikulttuurisuus ja lasten psykologinen arviointi
Lautakunnan päätöksiä
LAUTAKUNNAN KOKOUS 3/2003, 9 § Lautakunnalta pyydettiin kannanottoa siihen, onko hyväksyttävää lähettää henkilötietoja sisältäviä lausuntoja sähköpostitse toimeksiantajalle tai tutkittavalle. Keskustelun jälkeen päädyttiin seuraaviin yleisiin suosituksiin:
- Suositeltavia lausunnon lähetystapoja ovat kirjattu kirje ja vastuullinen lähettipalvelu. Näissä lähetysmuodoissa lähetyksestä on aina vastuussa joku nimetty taho.
- Kolmas hyväksyttävä lähetystapa on valvottu faksi. Tämä tarkoittaa, että faksin lähetyshetkellä tarkoitettuun faksin saajaan on puhelinyhteys, jonka avulla faksin saapuminen tarkoitetulle henkilölle varmistetaan.
- Varauksin voidaan hyväksyä tavallinen kirjelähetys. Vaarana tässä on se, että lähetyksen kadotessa sitä ei pystytä jäljittämään.
Sähköpostia ei pidetä hyväksyttävänä lähetysmuotona ainakaan toistaiseksi. Nykykäsityksen mukaan sähköpostiliikenteessä leviävät virukset voivat lukea sähköpostia tai liitetiedostoja ja pahimmassa tapauksessa levittää niiden sisältöjä satoihin sähköpostiosoitteisiin.
LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2002, 9 § Onko lauseentäydennystestit tarkoitettu vain psykologien käyttöön
Keskusteltiin esille nousseesta kysymyksestä, onko lauseentäydennystesti sen tyyppinen tutkimusmenetelmä, joka on tarkoitettu vain psykologien käyttöön. Todettiin, että lautakunnan aiemman kannan mukaan useita tutkimusmenetelmiä voidaan käyttää monella tavalla, niin myös lauseentäydennystestiä. Jos testiä käytetään siten, että jonkin teoreettisen mallin avulla muodostetaan psykologisia käsitteitä käyttäviä muuttujia, ja näitä muuttujia käytetään asiakkaan arvioimisessa, vaaditaan tähän käyttöön psykologin pätevyys. Jos taas lauseentäydennystä käytetään keskustelun avaajana ja kontaktipinnan laajentajana, ei menetelmän käyttö välttämättä vaadi psykologin pätevyyttä. Näiden käyttötapojen välillä on tietenkin erilaisia sekamalleja, jotka on arvioitava tapauskohtaisesti.
LAUTAKUNNAN KOKOUS 5/98, 6 § Testin osien julkistaminen
Keskusteltiin testin tai testin osien julkistamisesta osana opinnäytetyötä tai tutkimusraporttia. Todettiin, että myös psykologian laitosten julkaisusarjoissa testejä julkistetaan jopa kokonaan liitteinä. Tälle ei lautakunnan mielestä löydy perusteluja, joten lautakunta esittää, että julkistamista pyrittäisiin välttämään myös näissä julkaisuissa.
LAUTAKUNNAN KOKOUS 3/98, 5 § Testin osto- ja käyttöoikeus
Keskusteltiin N.N:n anomuksesta saada psykologisten testien osto- ja käyttöoikeus soveltuvuustutkimuskäyttöön. Todettiin, että anoja varmasti täyttää kokemuksen ja käyttötaidon osalta testien käyttövaatimukset, mutta koska hän ei ole virallisesti psykologi, ei hänelle tällaista oikeutta voi antaa. Perusteluna todetaan, että psykologin nimike ja siihen oikeuttava tutkinto on selvä raja psykologin työvälineiden käyttöoikeudelle. Tästä rajasta poikkeaminen olisi ennakkotapaus, joka siirtää selvästi sovittua rajaa, eikä seuraavan anomuksen käsittelyssä enää ole selvää tietoa siitä kuinka paljon kokemusta ja taitoa vaaditaan testien osto- ja käyttöoikeuden saamiseen.
LAUTAKUNNAN KOKOUS 2/98, 6 § Rey-testin kuvan käyttö tutkimusraportissa
Psykologia-lehdestä on tiedusteltu, voiko tutkimusraportin ohessa käyttää Reyn testin kuvaa. Todettiin, että annettu vastaus on lautakunnan aiemman linjan mukainen: julkaisuissa ja tutkimusraporteissa ei pidä käyttää testimenetelmien aitoja osioita niin että alkuperäisen testin käyttö vaarantuu.
LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/97, 6 § MAPS-testin kuvien käyttö opinnäytetyössä
Keskusteltiin N.N:n lähettämästä tiedustelusta, joka koskee MAPS-testin kuvien käyttämistä pro gradu -työssä. Todettiin, että tässä yksittäis-tapauksessa kuvien käyttämisestä ei ole varsinaista haittaa. Kuitenkin on tullut esiin selviä tapauksia, joissa kuva- tai tekstimateriaalin julkaiseminen on haitannut yksittäisten testien käyttöä. Lisäksi kuva- ja tekstimateriaalin julkaiseminen on aina ongelmallista tekijänoikeuslain kannalta. Käytännössä on vaikea määrittää, mikä julkaiseminen on haitallista ja mikä ei. Näistä syistä lautakunta esittää kantanaan, että aktiivikäytössä olevien testien kuva- tai tekstimateriaalia ei pitäisi sellaisenaan julkaista opinnäytetöissä, oppikirjoissa tai muissa julkaisuissa. Tässä tapauksessa suositellaan, että kirjoittaja piirtää tai jäljentää kuvat tekstinsä oheen siten, että ne eivät ole suoranaisia kopioita alkuperäisistä. Esimerkiksi tausta voi olla viitteellinen ja henkilöhahmot ääriviivapiirroksia.
LAUTAKUNNAN KOKOUS 3/97, 6§ Testaaminen vs. psykologintutkimus
Todettiin että julkisessa sanassa ja arkikielenkäytössä puhutaan usein testaamisesta silloin kun tarkoitetaan psykologintutkimusta. Tämä johtaa arkiajattelussa usein käsitykseen, että psykologin työ on vain testaamista. Päätettiin kiinnittää asiaan huomiota ja suositella etenkin julkisessa sanassa käytettäväksi psykologin tutkimus -käsitettä, koska tämä kuvaa psykologin työtä tarkemmin.
LAUTAKUNNAN KOKOUS 2/97, 4 § Rorschach -kurssilla henkilö joka ei ole psykologi
Lautakunnan jäsen tiedusteli lautakunnan kantaa tilanteeseen, jossa Rorschachin Comprehensive System -kurssilla on henkilö, joka ei ole psykologi. Ao. henkilö on lukenut pääaineenaan sosiaalipsykologiaa, ja aikoo käyttää Ro:ta myöhemmin terapiatyössään. Keskustelun jälkeen lautakunnan kanta oli, että ensi sijassa ao. henkilölle tulisi suositella psykologin tutkinnon suorittamista, mikä olisi kaikkien kannalta toivottavin ratkaisu. Ammatillisen edunvalvonnan uskottavuuden kannalta ei ole toivottavaa, että muut kuin psykologit käyttävät tutkimusmenetelmiä, joiden asianmukainen käyttö edellyttää vähintään psykologin tutkintoa.
LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/96, 4 § Psykologi testaa toista psykologia
Voiko psykologi tutkia toista psykologia testeillä esimerkiksi työkyvyttömyyseläkepäätöksen yhteydessä: Periaatteessa tämä on vaikeaa, suositellaan kahden riippumattoman tutkijan lausuntoa, jossa erityisesti korostetaan tilanteen epätavallisuutta. Tämä ongelma kuuluu myös ammattieettiselle lautakunnalle.
LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/96, 4 § Mitä tehdä testeille kun virka lakkautetaan
Testivälineiden kohtelu, kun työpaikassa lakkautetaan psykologin virka: Psykologin tehtävä on huolehtia välineiden asianmukaisesta säilytyksestä, vastuuhenkilön nimeämisestä ja tarvittaessa välineiden tuhoamisesta.

Testilautakunnan verkkosivujen sisältö on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi lisenssillä.